Mielipiteet

Mielipiteet, mitä sana tuo minulle ensimmäisenä mieleen? Väittely, joka päättyy riitaan. Varsinkin sosiaalisessamediassa ihmiset tuovat jatkuvasti mielipiteitään ilmi, niitä jopa pyydetään erinäisissä statuksissa, mutta sitten monesti olen huomannut, että keskustelut ovat jatkuneet jopa ilmiriitaan asti ja tunnen välillä hirveää myötähäpeää näitä ihmisiä kohtaan. En kiellä, etteikö välillä tekisi mieli kommentoida itse jotain asiaa jonka keskustelu herättää ärsytystä, tuoda vaan julki oma kantansa ja olen niin tehnytkin, mutta olen huomannut että ihmiset reagoivat siihen joskus jopa hyvinkin aggressiivisesti, joten usein jätän asioita kommentoimatta, mutta kotona puolison ja ystävien kanssa saatamme miettiä ja puida asioita ja usein mietimmekin, mitä ihmettä aikuisten ihmisten päässä liikkuu? Mulla ja mun puolisolla on hyvin samanlaiset mielipiteen monenkin asian suhteen ja siksi kai meidän on helppo keskustella asiasta kuin asiasta. Minä olen henkilökohtaisesti kokenut lapsuuden johon ei paljon muuta liittynytkään kun väittelyitä (omasta tyhmyydestä johtuen) ja en millään enää aikuisena jaksa ruveta riitaa haastamaan, vain sen takia että jollain ihmisellä on vahva mielipide johonkin asiaan. Niin saa olla ja mielipiteensä saa esittää, mutta niitä ei pidä tuputtaa kenellekkään tai väittää että se on ainoa oikea mielipide asiaan. Yleensä jos olen erimieltä jonkun tutun kanssa, jonka tiedän olevan kova väittelemään ja "olemaan oikeassa"-ihminen, en jaksa kuin hymähtää kuullessani hänen mielipiteensä, sitten vain vaihdan aihetta ja se on siinä. Ei tarvitse turhaa väitellä saati vetää sitä ihan riitaan asti. Yleensä tämä toimii lähipiirissäni :D 



Palatakseni vielä aiheeseen Internet:

Se on ihmeellinen paikka, siellä ihmiset luulevat olevansa jonkun suojakuoren takana ja että saavat kirjoitella mitä sattuu kenellekkin. Netissä haukkuminen ja aikuisten ihmisten lapsellisuus oikeesti huolestuttaa mua, vaikka ei varmaan uskoisi koska olenkin vasta 26-vuotias. (koen ainakin itseni nuoreksi, haha!) Ihan oman elämän helpottamiseksi täytyisi muistaa, että ei aina tarvitse yrittää saada sitä viimeistä sanaa. Se nyt vaan on niin, ettei aina edes välttämättä ole olemassa ketään kuka olisi oikeassa. Asioilla on monta puolta ja kaikkea voi aina miettiä monelta kantilta, jos vain vähän viittii joustaa.

Kauheeta, tää nyt ei kyllä ollu yhtään mun tapasta kirjottaa tommosia ajatuksia. En olis ikinä uskovani, että julkaisen tälläistä teksitä. Hups!

EN YMMÄRRÄ!

Noniin, vihdoin ja viimein oon saanut itseäni niskasta kiinni ja jopa kirjoitan jotain tänne blogiin. Kauan oon miettinyt aihetta mistä kirjoittaa ja nyt se vaan pamahti mieleeni että puran ärsytykseni Instagramista tänne. Näin itsekin Instagramin käyttäjänä ajattelinkin kirjoittaa Instagramin merkityksestä. Suhtaudun Instagramiin aika ristiriitaisesti, koska jatkuvat selfiet omasta naamasta alkavat jo pikkuhiljaa puuduttaa. Luulin että se on paikka jonne lisätään kuvia kun jotain hienoa tai/ja mielenkiintoista tapahtuu ja sen myös pitäisi kuvissa näkyä. Muistan kun Instagram tuli ja innostuin ajatuksesta, että sinne voi latailla huolettomasti kuvia joita ei muissa sovelluksissa tulisi jaettua. Ja niin kuin jo sanoin, pidin sitä lähinnä valokuvauksesta kiinnostuneiden paikkana jakaa kauniita kuvia. Kun suosio sovellukseen nousi, feedit alkoi täyttymään kuitenkin yhtäkkiä selfieistä, peilikuvista, ainaisista aamupala, lounas, päivällis ja iltapalakuvista, joka siis suunnattomasti ärsyttää minua. Voi olla, että nykyään Instagramin merkitys onkin sitten se, että otetaan joka päivä kuva omasta naamasta. En silti ymmärrä sitä, ei se naama siitä ole 24 tunnin aikana miksikään muuttunut ja jos on, niin silloin kuva saattaakin olla jopa mielenkiintoinen. Myös filtterit joita ihmiset jatkuvasti käyttävät näyttääkseen paremmalta tekevät vääristyneen kuvan millainen jonkun pitäisi olla. Kertooko se huonosta itsetunnosta, vai siitä millainen haluaisi olla, jos voisi? En ehkä enää pysy perässä näissä nykypäivän sovelluksissa, kun niitä on niin monia. Snapchattiin en koske ja Tinder, josta etsitään seuraa on minun mielestä kaikista järjettömin, nykyään ei siis enää tarvitse tavata ihmisiä kasvotusten vaan snäppäillään, kikkaillaan jne. Tinderistä oli pakko lukea netistä, sillä en sen perusideaan ole perehtynyt, ehkä siksi kun elän kumminkin hyvässä parisuhteessa. Tosin vaikka en olisi parisuhteessa, en kyseiseen sovellukseen liittyisi. Minusta on ahdistavaa, että Tinder etsii GPS:n avulla ns. matcheja. Sitten pyyhkäistään kuvaa joko oikealle tai vasemmalle, riippuen miellyttääkö jonkun naama. Siis aivan typerä sovellus. Eipä sitä rakkautta ennenkään ole naaman perusteella määritelty. Toisaalta jos etsii vain seksiseuraa, niin todennäköistä on että sitä tuolta sovelluksesta saa, mutta en ymmärrä sitäkään. Jos jotain positiivista näistä kaikista uusista sovelluksista pitäisi hakea, niin niiden luojat saavat kyllä ihan hyvät rahat.

Anoppilaa, rippijuhlia sun muuta hölönpölöä

Perjantaina tehtiin viimeiset työvuorot. Samalla oli todella haikea, mutta vapautunut olo. Oltiin siellä kumminkin neljä vuotta töissä ja meillä oli paras esimies, se ymmärsi munkin paniikkihäiriön sun muuta. Vietiin sille kukkakimppu ja kortti samalla kun palautettiin työvaatteet. Valitettavasti toimisto oli jo kiinni eikä enää ehditty näkeen häntä, mutta saatiin viesti sen jälkeen kun hän oli käynyt nappaamassa kukat ja kortin toimiston ovelta.

Tästä viestistä tuli kyllä niin hyvä mieli etten voi sanoin sitä kuvata ja haikeus kasvoi entisestään. Tosiaan mun mielessä on pyörinyt kovasti se että oliko tää nyt oikee ratkasu, mutta oikeestaa on se kun kerta ollaan muuttamassa Porista vähän matkan päähän. Hain myös kouluun, sinne oli 40 hakijaa ja 20 otettiin, en päässyt, mutta oon varasijalla 3. täytyy nyt odotella että mitä tapahtuu. Tässä viimeisen työpäivän kuvat:

Lauantaina sitten lähdettiin Porvooseen kun sunnuntaina oli mun siskon esikoisen rippijuhlat Stadissa. Oi että, seki on jo iso tyttö. Porvoossa lenkkeiltiin koirien kanssa ja käytiin moikkaan Nooraa. Yleensä noi Porvoon reissut on ollu niin kiireisiä, ettei yleensä kerkee ketään näkemään. Ehti ees kahvitella ja jutskailla. Kuun vaihteessa ois tarkotus mennä uudestaan ja sit ois tarkotus käydä ilman elukoita kattomas kummipoitsua. Noitten koirien kanssa se on aina niin säätämistä ja meille on tulossa uus perheenjäsen heinäkuussa. 

 

Onnellista elämää odotellessa

Taas on ollut monta huonoa päivää itsekullakin ja kaikki on menny ihan perseelleen. Ollaan rahallisesti todella kusessa ja joka sentin joutuu laskemaan tarkasti. Kiitos vuokranantaja joka laskutit reilu 2000€ meillä. Vesimittarista ja muista on lappu, että kun muutetaan niin hän joko maksaa meille vesimittarin tai sitten me pyydetään porin veden äijät irrottamaan se ja viedään sitten uuteen asuntoon :D hyvin yksinkertaista. Me ollaan asuttu tässä asunnossa melkein vuosi ja meillä molemmilla on kokoajan ollut tunne, että ikään kuin olis jossai motellissa jossa kokoajan vuokranantaja käy tekemässä tai hakemassa jotain ja jos ei sitä niin hän kyselee whatsappissa keskellä yötä että onko vuokra jo maksettu. Sitten oli se koiraepisodi, kun meidän kotiin tunkeuduttiin ja koira usutettiin mun kimppuun. Sekin on semmonen joka varmasti vaikuttaa siihen että halutaan pois täältä levottomalta alueelta. 

Tänään on puolestaan ollut hyvä päivä. J, joka on meillä ns. alivuokralaisena sai rahaa ja osti ruokaa meille ja kissoille ja antoi ns. kuukausirahaa :D säälittävää, mutta ei vaan voi muuta ja onhan se oikeutettua senkin jotain maksaa, kun saa täällä asua. Uuteen asuntoon otetaan se virallisesti alivuokralle. Ai niin, eksyin taas aiheesta. Piti kertoa tästä päivästä. Oltiin tokavikaa kertaa Tiilimäellä siivoomassa ja perjantaina onkin sitten viimenen työpäivä ja sitten tää neljän vuoden työsopimus loppuu. Toisaalta helpottaa muuton kannalta että joudutaan irtisanomaan itsemme, mutta bensakulut kasvaisi ihan liikaa, pienien työtuntien takia, eli ei ole järkeä. Parempaa esimiestä saa kyllä hakea. Meillä on muutenkin L&T:llä ollut hyvä työilmapiiri ja kaikki me nuoret ollaan tultu hyvin toimeen, joten tämä kaikki loppuu nyt kun ei enää jatketa. 

Käytiin myös katsomassa meidän tulevaa vauvaa tänään. Tosiaan ollaan päätetty (minä päätin), että kun muutetaan maalle niin kyllä sinne yksi isompikin koira mahtuu ;) Hänellä on jo nimikin. Ja tänään kun käytiin niin poika oli niin tomerana painimassa kaverinsa kanssa. Vitsit että ne kaikki on niin sulosia. 

Elkää pistäkö kättänne lähellekkään ruohonleikkurin terää

Oltiin tossa viikonloppuna Kokemäellä tekemässä vähän pihahommia, esimerkiksi leikkaamassa ruohoa. Kaikki sujui hienosti kunnes minä, kunnon maalaisjärjellä varustettu nainen hyppäsin puikkoihin. Nurmikko oli aika pitkää ja sivulla oleva rööri josta sen pitäis leikattu ruoho heittää, tukkiutui kokoajan. No minä sitten fiksuna aattelin että ei se terä niin pitkälle tuu, jos tosta pikkasen sivusta vetäsen ruohotuppoa pois, ettei kone jälleen sammuisi. No näin tein ja terähän imas mun hanskan ja samalla tuntu pientä kipua, kun katsoin hanskaa niin tajusin et nyt tais sattua vähä pahemmin. Otin hanskan pois ja lähdin verta vuotavana juoksemaan kohti terassia samalla huutaen, että tuokaa joku millä tyrehdyttää haava. Mun puoliso sitten näppäränä sai haettua jonkun rätin jota puristin ja pitelin sormeani. Aluks en uskaltanutkaan kattoa että lähtikö koko sormesta palanen vai mitä kävi. Vähän ajan kuluttua sitten haettiin autosta ensiapupakkaus ja ruvettiin katsomaan millasta vahinkoa leikkuri oli saanut aikaan. Onneksi oli koko sormi tallella ja vain kynnen puolelta leikkuri oli raapaissut pari viiltoa. Huhhuh, että oli taas onnea ja enkeleitä matkassa. Kävin sitten seuraavana päivänä vielä lääkärissä varmistamassa että kaikki tosiaan on kunnossa. Lääkäri passitti röntgeniin, eikä siellä onneksi näkynyt murtumaa, tämän jälkeen hoitaja laittoi lastan ja sitoi sormen ja sain kipulääkkeitä. Hanskat todennäköisesti pelasti mut siltä että olisin enää yhdenksän sorminen. Mitä tästä opimme.

 ÄLÄ SAATANA PISTÄ KÄSIÄ KÄYNNISSÄ OLEVAN LAITTEEN LÄHELLEKKÄÄN!!

     

Kuinka paljon jaksan enää...kaksi perhettä ei välttämättä ole rikkaus

Lähdettiin keskiviikkona paikkaan X, mun vanhaaan mummulaan leikkaamaan nurmikkoa, oltiin siellä yö ja seuraavana päivänä jatkettiin hommia vielä koska sitä lääniä on niin paljon. Siinä samassa ajettii mökin nurmikko joka on siinä ihan vieressä, meille tuli ihan hirveen kuuma siinä rikkaruohoja repiessä ja nurmikkoa ajamassa että aateltiin että lämmitetään mökin sauna ja pulahdetaan järveen. Näin teimme. Syntyi hirveä haloo siitä että MULLA ei ole mitään asiaa sinne kun mun sijaisveli kuulemma on mummun kuoleman jälkeen saanut sen kokonaan itselleen. Noh, eipä tästä mulle mitään kerrottu ja se sit meni kiukkusena soittelemaan mun siskolle noista jutuista, että niinkin mies että ei edes mulle itselleen voinut asiasta soittaa vaan tarvii muita syyttömiä ihmisiä sotkee tähän niinkin kamalaan asiaan että lämmitetttiin se sauna, käytiin uimassa ja kuivateltiin hetki siinä terassilla. Mä en siis enää ikinä saa mennä mökille, kun mun tää sijaisveli ei muutenkaan ikinä oo mua hyväksyny tai musta pitänyt, vaikka aina oon uskotellu itselleni että kyllä se musta alkaa jollain muotoa tykkäämään kun kasvan aikuisemmaksi, mutta ei. Se on muutenkin just tommonen että kun meidän kotitalo myytiin niin enpä oo sitäkään nähnyt ikinä niin sotkuisena, kun iskä piti verstaalla sun muualla aina suht järjestyksessä tavarat. Mutta näköjään se menee näin että mulla ei hänen omistamille tonteille ole mitään asiaa. Mä en yksinkertasesti enää jaksa. Oon niin loppu kun ihminen voi olla, mitä tulee meinaan perhesuhteisiin. Luulin että sijaisvanhempien puolelta suku on paljon fiksumpi kuin biologinen suku, mutta nyt onkin sitten paljastumut asioita joista mulla ei oo ollu mitään tietoa. Mulle ei ikinä kerrota mitään........ No reissu oli kiva ja pääsipä viimeisen kerran saunomaan lapsuuden mökissäni, jossa olen 17-vuotta viettänyt aikaa. siis valmistumisesta asti, toisin kun tämä mun sijaisveljen vaimo, joka on tullut kuvioihin paljon myöhemmin, mutta niin ne ajat näköjään muuttuu...Reissu oli itsessään tosi kiva vaikka jälkipuinti kotona siitä yhdestä vitun saunan lämmityksestä ja uimisesta nyt sitten pilas kaiken. Mä en aio olla enää mun sijaisveljen kanssa tekemisissä, lauoin sille suoraa mitä aattelen, eli jota kuinkin nöin :"Haista vittu! Siivoo jälkes ja kohtele niitä talojas paremmin. Mulla ei oo sulle enää mitään asiaa, voitko poistaa mut elämästäs. Ai niin mut niinhän sä oot jo tehny aikoja sitten. Mä en jaksa yrittää enää olla tarpeeks hyvä että kelpaan siskoksesi. Kaikki meni vituiks kun mummu kuoli. Vaik empä mä koskaan oo huomannu että osottaisit kiinnostusta mun elämään tai että välittäisit musta, joten aivan sama. Oot tyly, etkä osaa puhua vaikeista asioista, syyttelet muita täysin syyttömiä ihmisiä (kuten tässä nyt mun siskoo).Suvilla on myös kuva mökistä, kai sekin sitten pitää poista, niinku kaikki..Poistan npian itteni niin ompahan vähemmän harmia. Oli hiea päästä 17-vuotta käyttämään mökkiä. Ikävä tulee mökkiä, mut ku ei se kerta oo enää meidän käytettävissä niin pitäkää huoli ISKÄN rakentamasta mökistä". 

En ees viitti laittaa mitään kuvia, no ensinnäkään en saa ja toiseks en halua nähdä niitä, tulee vaan paha mieli. 

Urheilullisia uutisia

Ollaan tässä viimepäivinä suunniteltu, että kesä menis urheillessa. Joten tuumasta toimeen. Perjantaina oltiin aamutuimaan koirapuistossa poikien kanssa ja Kingi saikin kaverin, Karkeakarvaisen mäyrispojan. Ehkä tulivat niin hyvin toimeen kun toi meidän Kinkku on leikattu yksilö. Ransu sitten taas normaaliin tapaan kierteli ja kaarteli tätä mäyristä ja välillä kävi pelko hyökkäilemässä ja räksyttämässä, siinä vaiheessa päätin napata koiran haltuuni ja antaa Kingin ja mäyriksen leikkiä. Toisella puolella koirapuistoa on erikseen aktivointipuisto, jossa myös piipahdettiin, kun Kingin kanssa on tuota Agilitya pienimuotoisesti harjoiteltu pienestä asti. Aluksi Kingi ei meinannut tajuta Puomia, kun sitä ei olla koskaan päästy kokeilemaankaan. Oli hauskaa ja Ransukin vähän opetteli Agia. 

                                       

Seuraavana päivänä mentiinkin sitten Suodenniemelle Kelatien pihakirppikselle myymään joitain tavaroitamme ja voitolle jäätiin bensakulujenkin jälkeen. Kirppiksen jälkeen ehdittiin peseen oma sekä porukoiden auto. Ei kyllä silti uskois, on taas ihan siitepölyn peitossa.

Tästä suunnattiin Poriin kiireellä, koska tarkotus oli mennä kaveriporukalla pelaamaan Frisbeegolfia, mutta kaikki ei mennytkään ihan niinko piti. Ensinnäkään ei löydetty koko paikkaa ja pyörittiin ympäriinsä ja päätettiin lopulta mennä kotiin hakemaan koripallo mukaan ja etsiä joku kenttä missä vähän heitellä. Semmoneha löyty sit Isomäestä ja mentiin sinne pelailemaan. Oli pitkästä aikaa kivaa, tosin mä en vieläkään ilmeisesti ymmärrä ettei mun kroppani ole samassa kunnossa kuin kymmenen vuotta sitten ;D Otin yhden syötönkin jotenki huonosti kiinni ja seuraavana päivänä oli sormi ihan turvonnu eikä liikkunu mihinkään. Totta puhuakseen jokaikistä ruumiinosaa kolottaa vieläkin... Huhhuh, on toi urheilu vaa rankkaa, mut se jos joku pitää mielen kasassa ja aiotaan lisätä liikuntaa entisestään. Oltiin illalla sit vielä kylässä frendien luona ja hauskaa oli :)

                                                                                                                                                                                 

Ai niin, Suvi sai tahtonsa läpi ja ostettiin sille siisti Star Wars Säbäkypärä.

oha se ny hieno

   

Tänään en valita päivä

Pitkästä aikaa mulla ei oikeestaan oo paha ja ahdistava olo. En tajua, heti kun lääkitys on saatu kuntoon niin pystyn tekemään asioita joita en vielä hetki sitten pystynyt. Olin niin ahdistunut etten voinut mennä edes lähikauppaan, ilman että joku oli mukana. Kirjaimellisesti mua ei yksin saanut tästä asunnosta poistumaan ja nyt saatan vaa saada idean käydä jossain ja huutelen ovelta vaan että "tuun pian takas!". Oon niin ilonen, että halkeen. Sosiaalistentilanteiden kammo ja sitä kautta paniikkikohtaukset on oikeestaan toistaseks selätetty. 

Päätin jo ennen kirjoittamista, että nyt en valita yhtään mistään. (oisko eka postaus). Heräsin 7 aikaan aamulla ja lähdin heti pikkuajelulle hakemaan puolisolleni tupakkaa. Kyllä, oon aika ihana puoliso, kun aina teen niinku se haluu tai tiedän haluavan ja sitte toimin ennen ku se ehtii edes pyytää.

Tänään on ollut aurinkoinen ja muutenki todella lämmin päivä, joten leikkasin melkein koko nurtsin ja toi mun laiskamato osallistu siihen pyytämättä ja leikkas koirien aitauksen alueelta ruohon. (oon ylpeä jälleen hänestä) Ihan kaikkee en jaksanu leikkaa, ku tota lääniä on. Ois pitäny lisätä bensaa ja en sit jaksanu siihen hommaan enää ruveta, vaan päätin että ansaitsen karpalolonkeron ahkeroinnista ;) Ja olen ylpeä aikaansaannoksesta.

Kingi, Ransu ja Demo on nauttineet myös tänään raittiista ulkoilmasta 

tässä nurmikkoa ei vielä oltu leikattu :D

Tänään on myös meidän ensimmäisen yhteisen kummilapsen  2-vuotis syntymäpäivä, joten sinäsä se on myös merkittävä päivä meille. Yhdenlainen etappi sekin on elämässä. Ihana hymypoika <3 Tosin hänen synttärit vietetään niin ettei päästä paikalle, kun ollaan menossa kaverin valmistujaisiin. Harmittaa sekin, mutta välimatka kun on pitkä, niin ei oikein voi mitään.

Pakko hehkuttaa myös eilisestä, oli ihan sairaan hauska päivä kun nähtiin niin monia eri kavereita ja illalla yks tulikin meille pelailemaan :) J:tä en nyt enää laske ees kaveriks, se on perheenjäsen ja ystävä ja tietty meijän tuleva alivuokralainen. Onhan se viimesyksystä asti täällä pyörinytkin jo. Oon niin ylpee miten sekin on skarpannu, vaikka itte voin sanoo, että hänen asemassaan oisin romahtanut niin pahasti etten varmaan olis edes hengissä. On ihana nähdä kuinka ihmiset muuttuvat parempaan päin ja varsinkin läheiset sellaiset <3

frendi siin pelailee jotai, mitälie :D

Se oli sit semmonen "pitkästäaikaakirjotus".