Ihmissuhteet, not so easy!

Kun oikein rupeaa miettimään, kuinka helvetin vaikeaa on välillä ihmisten kanssa keskustella. Miksi joku ei osaa sanoa ei, en halua, en tiedä, ei sovi, vaan kierrellään ja kaarrellaan. Mä niin vihaan ihmisiä jotka on kyvyttömiä kommunikoimaan muiden kanssa. Ei sellasen kanssa voi pitää ihmissuhdetta yllä ja näin siinä sitten kävi. Yhtäkkiä meille ilmoitetaan viestillä, että "en halua enää tavata", mihinkään ei anneta minkäänlaista selitystä, mitään ei tietääkseni ole tapahtunut tässä. Tai enhän mä sitä voi tietää jos toinen ei puhu eikä vastaa kun kysytään. Mua vaan niin suututtaa tommoset idiootit ja suoraan sanottuna en pääse asiasta yli. Oon myös todella todella pitkävihainen jos koen että mua kohtaan on tehty väärin, joten saatan vielä parin vuodenkin päästä kirota kyseistä henkilöä. Harmittaa niin paljon, että on luottanut toiseen ja kertonut henkilökohtaisia asioita joiden ei haluais leviävän.Tuskin silti, eihän se tunne edes oikein meidän muita ystäviä ja nää ainoot lähimmät mitkä ovat jäljellä tietävät kyllä tilanteen. Toisaalta tekis mieli yrittää vielä kysellä syitä tähän käytökseen, koska meillä ei ystäviä montaa ole ja tämä kyseinen kusipää nyt sattui lukeutumaan niihin ystäväksi kutsuttaviin, mutta toisaalta taidan antaa asian olla ja vaan koittaa unohtaa koko henkilön. Helpommin sanottu kun tehty, kun oon tämmönen murehtija. Samalla oon surullinen ja vihaa täynnä. Muiden asioiden rinnalla tämähän on pikkujuttu, joten siks luultavastikkaan en jaksa tuhlata yhtään ajatusta kyseiseen henkilöön. Nyt aion keskittyä auttamaan ja hoitamaan vanhempiani mahdollisimman paljon ja samalla hoitamaan itseni ja kumppanini kuntoon.

Ja täytyy vielä todeta, että onneks on nää: 

 

 

 

 

 

 

Joskus mietin, pelaanko WoWia niin paljon, koska elämäni on surkeaa, vai onko elämäni surkeaa, koska pelaan niin paljon WoWia?

Oon jo hetken aikaa pyöritellyt mielessäni josko myös lopettais wowin pelaamisen, kun niin harvoin kukaan kaverikaan sitä enää pelaa. Yksin, tai noh puolisonkin kanssa koko peli on käynyt tylsäksi. Innoissani istun koneelle, että nyt pelataan ja kun loggaan peliin, mietin "mitäs sitä tekis". Odottelen muutaman tunnin loggautuneena ja teen jotain turhanpäivästä paskaa. Niin monesti ollaan muutamankin kaverin kanssa puhuttu areenan ja rated battlegroundejen vetämisestä, mutta eipä nuo ihmiset ikinä saa hahmojaan täyslevelisiksi, jotta tämä onnistuisi, tai muuten vaan mielenkiinto peliin on kadonnut, jota en tosiaan ihmettele. 

Otsikko kun oli että: "Joskus mietin, pelaanko WoWia niin paljon, koska elämäni on surkeaa, vai onko elämäni surkeaa, koska pelaan niin paljon WoWia?" 

Vastaus: Pelaan WoWia koska elämäni on niin surkeaa! 

Eilen oli pitkästä aikaa mitä mahtavin päivä ja lämpötila hipoi kahtakymmentä, auringossa enemmänkin ja mitä me tehtiin, laitettiin verhot kiinni ja jumitettiin sisällä. Mulla ois ollu intoa lähteä lenkille Porin mettään ja vaikka mitä touhuta, mutta mun puolisolla ei oo koko tuona työssäoloaikana ollut enää halua tehdä mitään. Välillä tuntuu että meidän intressit ovat aivan erilaiset, vaikka totuudessa ollaan hyvin samanlaisia. En oikeen tiedä millä saan lisäboostia tohon mun kumppaniin, kun itelläkin on kaikennäköstä huolta ja murhetta, mutta koitan silti kokoajan touhuta ja keksiä itelleni tekemistä, jotta en ehtisi niitä ikäviä asioita ajattelemaan. Puolisoni on sitten taas aivan vastakohta, jos hällä on paha olla, hän käpertyy sohvalle rypemään omassa masennuksessa ja pahassa olossaan, eikä siihen sitten auta hyssyttelyt. On niin vaikeaa kun kahdella toisiaan niin kovasti rakastavalla ihmisellä on vaikeaa, miten siinä tuet toista kun tuntuu, että itsekin romahtaa? 

Ainiin, pakko avautua! Mun vitunnäkönen Pinnacle Studio on lakannut toimimasta. Eipä se mikään ihme olekaan kun ei ihan laillinen ja uusin versio ole. Oon päättänyt, että kun mun kone saadaan taas kuosiin, kipittelen kauppaan ostamaan ihan tuon laillisen Pinnacle 18-version, jospa ne jatkuvat bugimiset sun muut sitten loppuis ja sais vaikka väsättyä valmiiksi viimevuoden säbäottelut, ennen kun uusi kausi ja uudet kujeet alkaa. 

Ja tää nyt kun oli avautuminen, niin pakko sen verran vielä avautua, että musta tuntuu ettei Seinäjoelta tule yhtään täysjärkistä asukasta (okei, no pari mut..) Yksi nimeltä mainitsematon vartija sais kyllä unohtaa ne poliisihaaveensa, Seinäjokikin on pieni paikka ja sana leviää.

kumpa kaikki menis hyvin

Mullahan tosiaan oli reilu pari viikkoa sitten se tähystys ja tänään lääkärin pitäis soitella mulle tuloksista. Itse toimenpide ei ollut yhtään niin ahdistava ja ällöttävä, kun luulin, enkä mä oikeestaan enää edes mieti niitä tuloksia. Tässä parissa viikossa on ehtinyt tapahtua ja kuulla niin paljon maailmaa ja lähitulevaisuutta mullistavia uutisia, että oikeastaan mua ei edes kiinnosta vaivaako mua joku vai ei. Yksityisellä lääkärillä käyminen aikalailla vaan tyhjensi meidän lompakon ja laskuja vaan sataa ovista ja ikkunoista. Mulla ois myös teoria ja inssi suoritettavana uudestaan (tyhmänä kun en huomannut että 1. vaiheen kortti vanhenee), eikä sekään ilmasta lystiä ole. Mutta eipä se raha sitä onnea tuo, että eiköhän kaikki suttaanu.

 Niin moni asia mietityttää tällä hetkellä, mutta kun ei oikein sanoiksi niitä osaa pukea. Suurin huoli ja murhe on mun äitini, jolla n. viikko sitten todettiin rintasyöpä, onneks hän sentään pääsee nopeasti leikkaukseen ja kasvainkin on vielä pieni. Nyt vaan toivon niin kovasti että kaikki menis helpoimman kautta (mitä se sitten meinaakaaan). Tää on niin vaikee tilanne kun iskäkään ei ole kunnossa ja tarvii 24/7 auttajaa ja äitihän on hänen omaishoitajansa, joten nyt jos koskaan meitä sisaruksia ja meidän perheitä tarvitaan apuun. Miksi kaikki paska pitää aina tulla samaan aikaan...Pitäis vaan pystyä ajattelemaan positiivisesti, mutta kun ei vaan aina kykene.