Joulu

Meille vuosi 2013 ei ole ollut mitenkään helppo ja joulunkin vietämme kahdestaan kotona töideni takia.

Jätimme kaikki jouluvalmistelut viimetippaan, kuten aina. Eihän meillä ole edes kuusta ja tuskin sitä tuolta varastosta aletana kaivaan. Kummallakaan ei oikein ole ollut joulumieltä. Toivottavasti sitä nyt jostain tulisi, kun biologinen isäni on tulossa meille joulusaunaan :)

Olemme koonneet myös muutaman videon vuodesta 2013 :

Tässä ensimmäinen, joka on enemmän aikuisille suunnattu 

Year 2013 Feat. Gucci& Bilecrew

Ja tässä tämä "perhe" versio, joka sopii perheen pienimillekin ;)

Years 2013 (S)

Meidän pesue kiittää, kuittaa ja toivottaa erityisesti kaikille karvakuonoille makoisaa ja leppoisaa joulun aikaa!

Kapteeni Gucci miehistöineen pyytää bilecrewta astumaan laivaan 29.11-1.12

Perjantaina 29.11 lähdettiin laivalle viettämään Guccin 3kybäsiä ja tapahtuman nimeksi oli julistettu The Love Boat, eikä turhaan. Rakkautta tällä risteilyllä riitti. Tutustuttiin siellä mahtaviin ihmisiin, PMMP (Piipen ja Marian molemmat puolet) teki paluun taustajoukkoineen, tanssittiin ja hauskaa pidettiin niin, että vielä satamassa jengi ois ollut valmis lähtemään uudelleen reissuun ;) Aivan mahtavaa, että vielä on näitä ihmisiä joiden kanssa voi puhtaasti vain pitää hauskaa.. Ja mikäs se sellanen risteily ois jos synttärisankari ei kiertelis laivalla alasti pelkkä tyyny kainalossa.

Hätätapauksessa riko lasi

Hereillä ennen kukon laulua, ku ei nuku lainkaan

Tehtiin Guccille paita

Viiniä sivistyneesti

Mikä joulu?

Tuimat typyt 

"Ku mä sanon Gucci, sä sanot Dior!!"

PMMP- Rusketusraidat

Ei ihan putkeen oo mennyt viime viikkokaan.

Perjantaina 22.11 Käytiin kattomassa Kummanki kaa ja mukana Vesa, näytelmä. Mukana oli Suvi, Riikka, mun työkaveri ja sen kaveri, Meillä oli ihan älyttömän hauska ilta (en muista koska ois ollu noin hauskaa). Syötiin Amarillossa, pelattiin Aliasta ja tietty toi juomapuoli oli kokoajan kunnossa, niin tulipahan siinä pelattua hieman Blackjackia. Amarillosta lähdettiin PK:een ja siihen se muisti oikeastaan katkeaakin. 

Saatiin Heli Sutelan, Minna Koskelan ja Ilkka Merivaaran nimmarit

Kotimatkalla on tapahtunut muutama pikku pikku kaatuminen, niin että mun ruumiissa ei ole kohtaa, jossa ei olisi mustelmia tai mikä ei olis kipee. Ja naama tietty verillä. Siitä seuras sitten viikon saikku, että semmonen ilta. 

Ja tästä pari kuvaa illasta:

Tässä on mun elämäni naiset <3

Pari lasia viiniä ja sitten menun kimppuun

Mihis ne merkit katos?

Aamulla tosiaan ihmettelin miks paikat on niin kipeet, mutta sehän selvis, että neliveto päällä on kotiin tultu...

Ja tässä nää sotavammat

Seuraavana päivänä äiti sitten soittaa mulle, että mummula palaa ja siellä on nyt palomiehet sammuttelemassa paloa ja että ilmotellaan huomenna lisää. Noh, kun huominen tuli niin soitin äidille ja kyselin tilannetta. Onnekseni sain kuulla, että vain pesuhuone oli tuhoutunut. Tosin siellä oltiin jouduttu leikkaan katto auki moottorisahalla yms. Palo oli lähtenyt vanhasta pesukoneesta, mutta onneks huomattiin tarpeeks ajoissa, ettei ehtinyt koko asunto tuhoutuun tai siskon perheelle käymään jotain.

Missä vaiheessa mun elämästä on tullut tällaista?

Yksinkertasesti mulla on vaan niin paha olla. Jos nyt olis joku nappi, mitä painamalla mä vaan katoisin, olisin painanut sitä aikoja sitten. Tuntuu,että oman pahan oloni takia muutkin voi huonosti ja sehän on täysin mun vika.

Oon aina ollut sellanen, että tarviin kannustusta ja tukea ja nyt melkein neljä vuotta mulla on ollut sellanen tuki ja turva, oma puoliso. Ja kuten oon jo aiemmin kertonut, suurin pelkoni on läheisten menettäminen ja nyt pelkään, että ajan vaan kaikki mulle rakkaat pois luotani. Sitä en halua! Oon vaan kotonakin valittanut omista ongelmistani, enkä edes itse oo sitä tajunnut. Mutta ne eiliset sanat musta, sai mut tajuumaan itsekkin millanen ihminen mä nykyään oon. Mä vaan haluan, että osaisin tehdä mun puolisosta onnellisen ja toisinpäin.

Jos mä todella oon niin kamala ihminen, niin mitä helvettiä mä täällä enää teen? Tarkotukseni ei todellakaan ole satuttaa ja haluta pahaa kenellekkään.

En enää jaksa edes töitä, en herää aamusin kellon soittoon, en pysty hoitamaan velvollisuuksia, en osaa tehdä ketään onnelliseksi. Oon vaan niin tieni päässä, enkä tiedä miten täältä noustaan. 

ei lupaukset paljon auta kun on tämä taakka

mä sivullinen olen aina kuolemaani saakka

Eri ihminen

Nykyään tuntuu, että olen aivan eri ihminen, mitä ennen. Onhan se totta että kun ”aikuistuu” tajuaa asiat ihan erilailla, mutta musta tuntuu, että mun luonteeni on täysin muuttunut. Vaikka en haluaisi.


Ennen:
Olin sosiaalinen ja toisiin helposti tutustuva. Tykkäsin olla esillä ja näyttää jos olin jossain hyvä. Rakastin lapsia ja halusin itsekin niitä. Odotin joulua ja että näen sukulaiseni. Teimme kaikkea kivaa kaveriporukan kesken ja nautin ihmisien paljoudesta.


Nykyään:
Viihdyn kotona, tekemättä mitään erityistä. Vihaan tilanteita, joissa joudun tutustumaan tai olemaan tekemisissä uusien ihmisten kanssa. Pidän lapsista, mutta pelkään tutustua uusiin lapsiin. En tiedä johtuuko se siitä, etten tiedä miten ne käyttäytyy tms. Ja olen ruvennut miettimään, että onko minua sittenkään luotu kenenkään äidiksi? Aika ristiriitaisia tuntemuksia koko asiasta tällä hetkellä. Ai niin, enkä pidä joulusta! Toivon ettei mun tarvitsis edes viettää koko juhlaa.

Mä niin haluisin olla samanlainen, ku ennen. Tää stressielämä ei vaan sovi mulle. Mutta missä vaiheessa mä ees oon muuttunut? Ja vaikka kuinka haluaisin olla samanlainen kuin ennen, se ei taida onnistua, ainakaan lyhyessä ajassa. Muuttuminen samaksi sosiaaliseksi ja iloiseksi ihmiseksi ei tapahdu ihan yhdessä yössä. Sitä paitsi ei mulla tällä hetkellä ole tarpeeksi voimavaroja niin suureen muutokseen. Ainoa tavoite tällä hetkellä on, että jaksaisin painaa duunia nämä pari kuukautta, mitä sopimusta on jäljellä. Ens vuonna on taas uudet jutut.


En missään muussa työpaikassa joutunut olemaan ihmisten kanssa tekemisissä noin paljoa, mitä tuolla ja tuntuu, että ihmiset tuolla on todella avoimia asioistaan. Mä en vaan oo sellanen. Ja oikeastaan en edes voisi avoimesti kertoa seurustelevani naisen kanssa, koska kaikki eivät sitä ymmärrä ja haluan että minua kohdellaan tasa-arvoisesti. Tietysti kunnioitan myös niitä ihmisiä, jotka eivät homoseksuaalisuutta ymmärrä. Heidät on kasvatettu niin. Esim. että se on sairaus ja epänormaalia. Ihan niinku mut on kasvatettu niin, että nokkonen pistää, älä mene sen lähelle. Niin minähän en mene :D
Oli kyllä typerin vertaus ikinä, mutta tulipahan ensimäisenä mieleen.
Ja mistä sitä tietää, voihan se ollakin totta, että homous on sairaus, mutta eipähän kukaan oo siihen tähän päivään mennessä keksinyt parannuskeinoa, saati sitten ehkäisevää lääkettä. Pääsisinköhän mä sairaseläkkeelle, ku oon homo ja mua ei voi parantaa.
Mietitään vaikka joitakin kymmeniä vuosia taaksepäin niin olihan se nyt hirveä häpeä, jos avioliiton ulkopuolella syntyi lapsi. Sitä hävettiin jopa niin paljon, että jengi joutu muuttamaan toiselle paikkakunnalle, ettei vaan kukaan saisi tietää. Nyt ollaan kumminkin jo tässä pisteessä, että avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi ei ole mitenkään erikoisempi, kuin avioliitossa syntynyt. Kyllä mä uskon, että viimeistään kymmenen vuoden päästä kahden naisen ja kahden miehen välinen liitto on yhtä normaalia, kuin paskalla käyminen. Ihmiset on vaan niin malttamattomia ja kaikki muutokset pitäisi tapahtua hetkessä.

Kuvia Kingistä ja Ransusta

Meille koirat eivät koskaan ole olleet vain pelkkiä lemmikkejä, vaan perheenjäseniä. Tällä hetkellä koirat ovat kuin lapsiamme. Haaveisiimme kuuluu myös lapset, mutta ei, ei tähän elämäntilanteeseen. Olen aina sanonut, että haluan lapsia siinä tilanteessa, kun on koulut käyty ja oltu hetken aikaa vakituisessa duunissa ja muutenkin elämä/rahatilanne mallillaan. Onko tuollaista tilannetta sitten koskaan? Toisilla voi olla, toisilla ei. Loppuen lopuksi asiat kumminkin menevät omalla painollaan. Joku on hieman nuorempi vanhempi, kuin sitten taas joku hankkii vanhana lapsensa. Ainoa mitä tällä hetkellä tiedän, en halua lapsia tähän hetkeen. Minulla on vielä niin paljon tehtävää, mitä haluan toteuttaa ennen lasten saamista. Sitä paitsi LUOJAN KIITOS, meille ei voi sattua vanhinkoja :D 

Sitä paitsi olen todennut että muiden lapset riittää. Jaksan niitäkin sen pari päivää max. 20h vuorokaudessa.

Tässä Kingi on vielä niin vauva, että asuu kasvattajansa luona, mutta tosiaan. Onko se ollut noin pikkuinen? 

Kingi sai Ikeasta tuommoisen lastenputken ja sen on ollut kovassa käutössä siitä asti ;)

Poika lähdössä lappiin hiihto- ja laskettelureissulle- Pitää varautua, ettei tule kylmä :D

Sitten vielä yhteiskuva poitsuista, jotka ovat asuneet kolme viikkoa saman katon alla ja nyt jo luulis heidän olevan veljeksiä. Maailman suloisimmat perheenjäsenet! 

Eli nyt on tyytyminen tylsiin eläin kuviin, joista aioin hyssyttää ja hässättää vähintäänkin yhtä paljon, kuin äidit jotka rustaavat blogejaan ;)

Pelko

Olen käyttänyt tämänkin työpäivän tehokkaasti, toisten blogeja lukiessa. Itseasiassa siitä oli jopa hyötyä. Se pisti miettimään omaa elämää ja tajusin miten hyvin asiani todellisuudessa ovat, vaikka vuoden aikana onkin tapahtunut kaikenlaista kamalaa. Viimeisimpänä työpaikalla romahtaminen, mikä on monen asian summa. Miks mä vaan en aina pysty kontrolloimaan mun ajatuksiani? Eikö jokaisen normaalin ihmisen pitäis pystyä siihen?

Älä kadehdi lähimmäisesi näkyvää onnea, sillä et tiedä hänen salaista suruaan...

Mua on mummun kuoleman(kamala sana) jälkeen ruvennut pelottamaan ja ahdistamaan iskän sairaus. En ole sitäkään oikein missään vaiheessa tajunnut, tai osittain nyt tietenkin, mutta ehkä en ole halunnut tajuta. Vasta nyt kun menetin itselleni niin rakkaan ihmisen on päässä ruvennut pyörimään ajatus, koska lähtee seuraava? Ja kun totuus iskän sairaudesta on se mitä en äänen halua sanoa, tai edes kirjoittaa. Noh..se pahenee päivä päivältä, eikä sitä voida parantaa, joten jokainen varmaan tietää mitä ajan takaa. Mulle on muutenkin kerrottu mielestäni aika vähän koko sairaudesta, osittain johtunee siitä, että aina kun käyn porukoilla koitan olla niin kuin kaikki ois kunnossa. En vaan halua hyväksyä koko asiaa. Miksi just mun iskälle käy näin? Se on maailman hyvän tahtosin, ihanin ja tervein. Ei sellasen ihmisen kuulu kärsiä. Pahinta on vielä se, että iskä ei ikinä valita MISTÄÄN, ei edes vaikka olisi aihetta.

Mä ottaisin sen sairauden itselleni, jos vain voisin ja antaisin äidin ja iskän viettää eläkepäiviä onnellisesti yhdessä matkustellen, käyden vaikka tansseissa, hiihtämässä tai ihan mitä vaan, kun vaan iskä ois terve. Mä en edes muista miltä iskä näytti, kun se käveli. Siis, kun jokasella on oma tyyli kävellä. Haluisin niin muistaa tollasia pikku juttuja, jotka mulle on kuitenkin niin suuria ja merkityksellisiä. Mua pelottaa!

Toinen työpäivä sairasloman jälkeen

Olen ollut töissä noin tunnin ja nyt jo ahdistaa. Haluan pois! Täällä ihmiset ovat niin eri maailmasta kuin minä. Minulla ei ole mitään yhteistä suurimman osan kanssa. En tunne millään tavalla kuuluvani joukkoon. Haluan vain pois, kauas pois tästä koko firmasta. Vaikka tiesin tämän päivän olevan helpompi, koska entinen vuorokaverini on tänään kanssani samassa vuorossa.
Olin jo aikasemmin kertonut hänelle, kuinka minulla on ikävä ”vanhoja” aikoja, kun olimme samassa vuorossa. Hänen kanssaan on vain niin helppo tulla toimeen, kertoa henkilökohtaisia asioita ja ylipäätään työskennellä. Nyt kun työtilauksiakaan ei juurikaan ollut, oli meillä tilaisuus keskustella kunnolla. Sain jakaa ajatuksiani ja muutenkin keskustella mieltä painavista asioista. Tuntuu kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltäni. (ainakin hetkellisesti) Tuli sellanen olo, että ehkä mä sittenkin jaksan puristaa joulukuun loppuun. Tosin mielialani vaihtelevat tunnin välein, joten tiedä sitten millainen olotila huomenna tähän aikaan on. Kumpa tämäkin työpaikka olisi samanlainen kuin ennen. Onneksi tiedän, että tässäkin lafkassa on edes yksi ihminen, jolle voin murheistani kertoa, tietäen että hän ymmärtää ja haluaa kuunnella. Muutenkin tämä loppupäivä on mennyt jopa mukavasti ja töissä olo ei ole ollut yhtään niin ahdistavaa. Mikä hitto mua vaivaa? Miksi just mun pitää kärsiä paniikki/ahdistuskohtauksista? Ja just nyt, kun sellasiin ei olis varaa.


Sitten vielä, ettei mee liian vakavaks

Kingi 2kk

HAASTETTA PUKKAA

Haastetun bloggaajan tulee:

• kertoa 11 asiaa itsestään
• vastata haastajan kysymyksiin
• haastaa muutama bloggaaja
• keksi erinäinen summa uusia kysymyksiä seuraavalle
• haastaa muutama bloggaaja

11 asiaa itsestäni
1.Hakisin vaikka kuun taivaalta avovaimolleni, jos se olisi mahdollista.
2.Omistan kaksi ihanaa koiraa.
3.Minulla on maailman parhaat ystävät.
4.Pelkään eniten läheisten ihmisten menettämistä.
5.Haluaisin lähteä interrailaamaan.
6.Olen asunut vauvana lastenkodissa, josta muutin seitsemän kuukautisena sijaisperheeseen.
7.Perhe on minulle kaikki kaikessa.
8.Laskettelu on ainoa mitä odotan talvessa.
9.Haluaisin alkaa harrastamaan koirieni kanssa esim. agilitya, mutta vuorotyö estää sen.
10.Uskon, että kaikella on tarkoituksensa.
11.Toivon, että saan edes osan unelmistani toteutettua ennen kuin kuolen




Haastajan kysymykset


1.Lempi tv-sarjasi?
-Breaking bad


2.Onko sinulla lapsia/ haluaisitko lapsia?
-Ei ole lapsia. Muiden lapset riittää toistaseks, mutta kyllä mä niitä joskus haluan :)

3.Kuinka suuri ystäväpiiri sinulla on?
-Kyllähän se tässä on kasvanut jo melko suureksi.


4.Laitatko itsellesi ruokaa vai tekeekö sen joku muu?
-Aikalailla laitetaan yhdessä puolison kanssa.


5.Millainen on unelmatalosi/asuntosi?
-Tää rivari missä nyt asutaan olis ihan kiva, jos olis yks huone enemmän ja sit siihen vielä pikku remontti kaupanpäälle ;)


6.Käytätkö pöytäkonetta, kannettavaa vai tablettia?
-Pääasiallisesti pöytäkonetta. Läppäri on mukana pidemmillä reissuilla.


7.Lempi elokuvasi?
-Tää on tää kysymys mitä en kestä. Oon kattonut hyvin vähän elokuvia ja oon surkee arvostelemaan niitä, joten en ossaa sanoo :D


8.Kuinka monessa maassa olet käynyt?
-Tää oliki hyvä kysymys, ku oikeen joutu listan kirjottaan maista missä on käynyt. Näiden laskelmien mukaan olen käynyt kolmessatoista eri maassa.


9.Mikä on koulutuksesi taso?
-Toisen asteen koulutus.


10.Onko sinulla sisaruksia, jos on, montako?
  -Yksi veli ja yksi sisko.



11.Omistatko autoa, jos omistat, minkä?
  -En omista. Jonain päivänä ehkä :)

Omat kysymykseni:
1.Mikä biisi kolahtaa parhaiten tällä hetkellä?
2.Kuka/ketkä on sinulle tärkeimmät ihmiset?
3.Mikä on ihanin/ikävin asia mitä elämässäsi on tapahtunut?
4.Mitä haluat elämässäsi saavuttaa 10 vuoden aikana?
5.Mistä asiasta olet itsessäsi todella ylpeä?
6.Millaisissa tilanteissa tunnet itsesi epävarmaksi?
7.Mikä sai sinut pitämään henkilöstä, johon olet ihastunut tai jonka kanssa seurustelet?
8.Haluaisitko harrastaa jotain, mutta et jostain syystä voi?
9.Kuinka monessa eri paikassa olet asunut?
10.Montako kertaa olet ollut rakastunut?
11.Mikä on mielestäsi tärkeintä ihmissuhteissa?

Haastan: Laala ja TheSqck

Kun elämä lyö sata-nolla

Aina tämä kirjoittamisen aloittaminen tuntuu yhtä vaikealta, oli aihe sitten mikä tahansa. Itseasiassa en ole edes miettinyt tekstilleni aihetta. Päässä pyörii miljoona eri asiaa, joita haluaisin ääneen sanoa, mutta en tiedä uskallanko. Päähäni on syötetty asioita jotka kuuluvat "normaaliin" elämään, mutta mitä on normaali? Mielestäni tärkeintä elämässä on olla onnellinen ja kokea asioita joita voi sitten vanhana muistella. Pakko sen on jostain aloittaa, joten...

Olen saanut elämässäni aikaan kaiken sen mitä oletinkin tähän päivään mennessä saavuttaneeni. Sain työpaikan työssäoppimisen kautta ja siinä samassa kävin kouluni loppuun ja valmistuin ammattiin, hankin kaksi koiraa, muutin upeaan rivariin, jossa on iso piha koirille ja mikä parasta, reilu kolme vuotta sitten tapasin elämäni rakkauden, jonka kanssa olen nämä "normaalit" unelmani toteuttanut. Kaiken siis ulkopuolisen silmin pitäisi olla hyvin. 

Olin aloittanut työt palkallisesti tammikuun alussa, joten kesälomaakaan ei montaa päivää kertynyt. Ensimmäisenä kesälomapäivänäni sain soiton, että nyt jos haluan vielä nähdä rakkaan mummuni, on aika lähteä sairaalaan häntä katsomaan. Mummu oli todella huonossa kunnossa, eikä hänen puheestaankaan saanut oikein selvä. Hammasta purren silittelin hänen kättä ja koitin jotain jutellakkin. Jotenkin tiesin tuon olevan meidän viimeinen tapaaminen. Olin jo bussimatkalla päättänyt, että kerron mummulle kuinka rakas hän minulle on. Ne jäikin sitten viimeisiksi sanoiksi isänmaatamme arvokkaasti puolustaneelle rakkaallemme. 

Alku puolivuotta töissäkin meni hienosti ja menin työpaikalle mielelläni. Ihmiset siellä olivat reiluja ja auttavaisia minua kohtaan, kunnes monet hyväksi työtovereiksi tulleet joutuivat lähtemään määräaikasen työsuhteen katkeamisen vuoksi. Samalla koko duunimesta laitettiin sikin sokin ja työntekijöitä vaihdeltiin vuoroista toisiin, minä mukaan lukien. Aluksi ajattelin pärjääväni niiden ihmisten kanssa, mutta ehkä en olekkaan yhtä vahva kuin he. Tuntuu että minulta vaaditaan enemmän mihin pystyn ja se jos joku luo stressiä.

Aina sanotaan, että jokainen elää omaa elämää ja tekee itse valinnat, muiden ajatuksista huolimatta. Miten minusta tuntuu, että tuo on vain joku merkityksetön sanonta, joka ei todellakaan pidä paikkaansa. Teet sitten mitä tahansa elämässä, joudut aina ajattelemaan jotakuta miellyttääkseen muita. Oli se sitten puoliso, vanhempi, sisarus, muu sukulainen tai sitten ihan vaan ystävä. Jokatapauksessa täällä eletään vain kerran ja valintoja on tehtävä jatkuvasti, oli ne sitten hyviä tai huonoja. Tästä lähtien aion tehdä valinnat edes osittain itse ja ajatella ihmisiä, jotka ovat joskus minun hyväkseni tehneet jotain.

Luulen, että tässä oli tarpeeksi ajatuksia tälle illalle, ehkä seuraavan kerran tavataan positiivisimmissa merkeissä ;)

"Tuntuu että naru kaulassa hiertää                       
En pysty hengittää
Mieli tekee lyödä nyrkkiä pöytään
Mun ohimolla jyskyttää"

Lord Est- Juoksen vapaana kaupunkiin